facebook facebook
AINO JA JEAN SIBELIUKSEN KOTI

AINOLAN TAIDETEOKSET

Tuusulanjärven rannan taiteilijoiden siteet yhdistivät myös eri taiteenlajeja toisiinsa. Ainolassa on runsaasti taideteoksia, joiden tekijöinä ovat Sibeliuksen ystävät tai sukulaiset, erityisesti Aino Sibeliuksen perhepiiristä. Albert Edelfelt teki lyyrisen väriliitupiirroksen Sibeliuksesta tupaantuliaislahjaksi Ainolaan.

Akseli Gallen-Kallela on maalannut mm. maiseman sikarilaatikon kanteen sekä erilaisia tulkintoja synnyttäneen teoksen "Satu" (1894). Kolmiosaisessa sommitelmassaan Gallen-Kallela on pyrkinyt symbolisesti esittämään Sibeliuksen "Sadun" herättämiä mielikuvia värein ja viivoin. Teoksen oikeanpuoleisen osan täyttää nuoren Sibeliuksen herkkä akvarellimuotokuva. Vasemmanpuoliseen tyhjäksi jääneeseen alaosaan oli tarkoitus sijoittaa Sibeliuksen omakätinen nuottikuvio, mutta se ei toteutunut.

Aino Sibeliuksen eno, pietarilainen Mihail K. Clodt von Jürgensburg, on mukana parilla teoksella, ja Ainon veljen Eero Järnefeltin töitä on runsaasti, tunnetuimpana Ainon sielukas muotokuva.

Sibeliukselle tärkeitä olivat Oscar Parviaisen kaksi maalausta, "Hautajaissaatto" ja "Rukous" (Lapsen kuolema). Niiden alkuideat syntyivät Pariisissa, missä Sibelius ja Parviainen vuosisadan alussa ystävystyivät. 1905 Sibelius improvisoi surumarssin, jonka tunnelma jäi soimaan Parviaisen mielessä. Hän laati useita hautajaissaattoaiheisia luonnoksia, joista pisimmälle viedyn hän lahjoitti Sibeliukselle. Kiittäessään taiteilijaa 1908 Sibelius mainitsee tunnistaneensa pariisilaisideat, jotka kehittyessään ovat syventyneet voimakkaissa punaisissa ja mustissa väreissään, mutta samalla säilyttäneet luonnosmaisen hurjuutensa. Toisenkin teoksensa, "Rukouksen", Parviainen lahjoitti Sibeliukselle. Sen taustalla oli säveltäjän musiikillisia ajatuksia, mutta se muistutti varmaan myös Kirsti-tyttären kuolemasta 1900. Tästä työstä, jossa äitihahmo kumartuu kuolevan tyttärensä ylle tuli Sibeliukselle erityisen läheinen.

Ainolassa on myös joitakin veistoksia sekä runsaasti taidekäsitöitä, lasiesineitä ja muita taideteollisuustuotteita, olihan mm. tytär Heidi tunnettu keramiikkataiteilija.

Oscar Parviainen: Hautajaissaatto.